Niinistö suositumpi kuin Uosukainen

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö on noussut kokoomuksen sisäisen presidenttipelin ykköseksi ennen eduskunnan puhemiestä Riitta Uosukaista.

Taloustutkimuksen Iltalehdelle tekemässä tutkimuksessa 44 prosenttia suomalaisista pitää Niinistöä sopivampana ehdokkaana presidentiksi kuin Uosukaista.

Uosukaisen nostaa Niinistöä paremmaksi ehdokkaaksi vielä 33 prosenttia vastaajista.

Loput 23 prosenttia vastaajista ei pitänyt kumpaakaan sopivimpana presidenttiehdokkaana kokoomukselle tai ei osannut vastata kysymykseen.

Niinistö kirinyt ohi aivan äskettäin

Voimasuhteet ovat muuttuneet nimenomaan tänä keväänä Niinistön eduksi. Sanomalehti Nykypäivän teettämässä tutkimuksessa Uosukainen oli vielä selvästi suositumpi kuin Niinistö vielä neljä viikkoa sitten.

Myös Yleisradion mielipidemittauksissa Uosukainen on tähän saakka ollut vielä Niinistöä paremmin sijoittuva presidenttiehdokas.

Niinistö kirinyt erityisesti kokoomuksessa

Kokoomuksen äänestäjiksi ilmoittautuneilta kysyttäessä Niinistö voittaa Uosukaisen prosenttiluvuin 60 - 33.

Uosukainen vetoaa vahvimmin naisiin, joiden keskuudessa hän vieläkin lyö Niinistön. Uosukaista pitää 43 prosenttia naisista Niinistöä parempana ehdokkaana, kun Niinistöä sopivimpana pitää 37 prosenttia naisista.

Miehissä tilanne on selvästi Niinistön eduksi prosentein 51 - 23.

Eläkeläiset vahvasti Niinistön takana

Lapsiperheissä Uosukaisen ja Niinistön kannatus on suunnilleen tasoissa, mutta aikuistalouksissa Niinistö on selvästiu suositumpi.

Niinistö ottaa selvän voiton eläkeläisten keskuudessa, sillä vain 18 prosenttia eläkeläisistä nostaa Uosukaisen hänen edelleen.

Taloustutkiumus haastatteli puhelimitse 459 suomalaista tämän viikon tiistaina.

Haastateltavilta kysyttiin, kumpi on sopivampi kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi, Sauli Niinistö vai Riitta Uosukainen.

Kokonaistuloksen tilastollinen virhemarginaali on 95 prosentin luotettavuustasolla 4 prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.