Forssan aikuiskoulutuskeskuksen tilinpäätökseen lisäselvityksiä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Forssan aikuiskoulutuskeskuksen viime vuoden tilinpäätökseen ja toimintaan odotetaan lisäselvityksiä.

Kaupunginhallituksen mukaan monet seikat edellyttävät tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan kannanottoja.

Forssan kaupunginsihteeri Matti Pietilä kertoo, että lisäselvityksiä odotetaan vielä muun muassa kirjanpitoon, toimintakertomukseen ja sen liitetietoihin.

Viime syksynä Valtiontalouden tarkastusvirasto löysi huomautettavaa Forssan aikuiskoulutuskeskuksen valtionrahoituksen käytöstä.

Radio Häme