Valtaosa euroehdokkaista torjuu liittovaltion

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Suurin osa, lähes 85 prosenttia, Suomen eurovaaliehdokkaista torjuu EU:n kehittämisen selkeästi kohti liittovaltiota.

Tämä selviää Yleisradion vaalikoneelle annetuista vastauksista. Mukana on 128 ehdokasta yhteensä 140:stä.

Liittovaltion vastustajat perustelevat kantaansa muun muassa halulla pitää päätösvalta mahdollisimman lähellä kansalaisia ja säilyttää Suomen itsenäisyys.

Osa vastustajista pelkää myös, että liittovaltio sitoisi Suomen länsimaiden sotilaalliseen yhteistyöhön ja ospauoleksi Kosovon kaltaisiin selkkauksiin.

Vajaat 11 prosenttia vastaajista olisi valmis pyrkimään kohti liittovaltiota, mutta ei pakolla.

Heidän mukaansa muun muassa ympäristöongelmien ratkaisu ja rikollisuuden torjunta vaativat yhteistyön tiivistämistä yli valtioiden rajojen.