Mikkelissä alkaa kuvitustriennale

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Mikkelin viides kuvitustriennale avataan perjantai-iltana taidemuseossa.

Esillä on lähes 180 kuvitusta 68 graafikolta viimeisten kolmen vuoden ajalta.

Suomalaisten kuvittajien lisäksi näyttelyyn on kutsuttu kuvittajia kaikista muista Pohjoismaista sekä maailmanmainetta saanut amerikkalainen Paul Davis.

Hän esittelee henkilökohtaisesti teoksiaan ja työtapojaan lauantaina.

Mikkelin taidemuseo on järjestänyt kuvitustriennalen vuodesta 1987 lähtien yhteistyössä graafisen suunnittelun järjestön Grafia ry:n kanssa.

Etelä-Savon Radio