Lakeuden kutsun kuvaukset jatkuvat Kauhavalla

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lakeuden kutsu -elokuvan kuvaukset alkoivat Seinäjoella tiistaina ja jatkuvat keskiviikkona Kauhavalla.

Kuvaukset kestävät Pohjanmaalla viitisen viikkoa ja sen jälkeen Helsingissä pari viikkoa. Ensi-iltaansa elokuva tulee tammikuun 14. päivänä.

Lakeuden kutsu on ohjaaja Ilkka Vanteen ensimmäinen kokoillan elokuva. Ilkka Vanne kertoo, ettei aio ottaa paineita Antti Tuurin aikaisempien romaanien filmatisoinneista, esimerkiksi Pekka Parikan ohjaamista Pohjanmaasta ja Talvisodasta.

Pohjanmaan Radio