Päijänteelle suunnitellaan hoitokalastusta

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Hoitokalastuksen aloittamisesta Päijänteellä on tehty selvitys.

TE-keskuksen rahoittamassa esiselvityksessä ovat mukana Jyväskylän yliopisto, Keski-suomen kalatalouskeskus ja Pohjois-Päijänteen kalastusalue.

Aikaisintaan vähäarvoisen kalan pyytäminen suurjärvestä voisi alkaa vuoden 2000 kesällä.

Erityisesti Pohjois-Päijänteellä, Jyväsjärvi-Poronselkä-alueella on tiheät särkikannat, joiden kalastaminen olisi niin vesien kuin kalakantojen hoitoa, sanoo tutkija Hannu Salo.

TE-keskuksesta kalastusbiologi Jarmo Kovanen kertoo, että hoitokalastuksen suurimpia ongelmia on saada kalastusteho riittävän korkeaksi ja toisaalta pulmana on ollut saaliin hyötykäyttö.

Hyötykäyttömahdollisuuksina on nyt vireillä hankkeita. Yksi mahdollisuus on hyödyntää särki- ja muu vähäarvoinen kala ihmisravinnoksi. Tätä viritellään Hankasalmella.

Pohjoisessa Keski-Suomessa kehitellään kalan hyödyntämistä rehuksi ja Kuhmoisissa kehitellään kalasta lannoitetta ja biokaasua.

Radio Keski-Suomi

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus