Sergejev: Kosovoon 3 600 venäläissotilasta

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Yhdysvaltain ja Venäjän sopimuksen mukaan Kosovon rauhanturvaoperaatioon osallistuu noin 3 600 venäläistä, sanoo Venäjän puolustusministeri Igor Sergejev.

Vaikka kaikki Kfor-rauhanturvajoukot ovat yhteisen komennon alla, Venäjän joukot ovat venäläisessä valvonnassa.

Lisäksi venäläissotilailla on edustus kaikilla rauhaturvajoukkojen komentotasoilla.

Venäläiset sijoitetaan USA:n valvomalle alueelle itään, Saksan sektorille etelään ja Ranskan sektorille länteen.

Kaikkiaan eri maiden kesken jaettuja valvontasektoreita on viisi. USA:n, Saksan ja Ranskan lisäksi briteillä ja italialaisilla on oma sektorinsa.

Kosovoon on määrä sijoittaa kaikkiaan noin 50 000 kansainvälistä rauhanturvaajaa, jotka toimivat viidellä eri sektorilla. Rauhanturvaajien enemmistö tulee Nato-maista.

Albright: Sopu osoitus yhteistyöstä

Yhdysvaltain ulkoministerin Madeleine Albrightin mukaan tuore sopimus mahdollistaa Venäjän täyden osallistumisen Kosovon rauhanturvaoperaatioon.

Lisäksi se osoittaa maiden sitoutumista yhteistyöhön ja strategisen kumppanuu- den laajentamiseen, Albright kiittelee.

Myös Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov kiittää sopimusta hyväksi askeleeksi yhteistyölle myös muilla alueilla.

Albright ja Ivanov sekä puolustusministerit William Cohen ja Igor Sergejev kiittelivät tiedotustilaisuudessaan Helsingissä Suomen ja presidentti Martti Ahtisaaren panosta neuvotteluissa.

Kaskeala pitää sopua merkittävänä

Kontra-amiraali Juhani Kaskeala pitää erittäin merkittävänä sitä, että venäläiset tulevat Kosovossa mukaan Naton komentojärjestelmän joka tasolle.

Hänen mukaansa Venäjä tulee näin ikään kuin todelliseksi partneriksi Natolle.

Mukana on myös elementti Venäjä-Nato-suhteen nousemisesta ylemmälle tasolle, arvioi Helsingin neuvotteluissa mukana ollut Kaskeala.

Yhdysvallat ja Venäjä sopuun Kosovon rauhaturvaajista