Pankkitalletusten korot verolle ensi kesänä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Hallituksen esitys talletusten korkojen verottomuuden poistamiseksi on jätetty tänään eduskunnalle.

Ensi vuoden kesäkuusta lähtien kaikkien talletusten korkotuotosta joutuu maksamaan 29 prosentin lähdeveron.

Hallitus arvioi valtion verotulojen kasvavan uudistuksen myötä 400 - 500 miljoonaa markkaa.

Suomen pankkiyhdistys ja keskusta arvostelivat esitystä tuoreeltaan.

Pankkiyhdistyksen toitusjohtajan Matti Sipilän mukaan esitys ei ole toteuttamiskelpoinen.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen lupasi, että keskusta ei tue hallituksen esitystä, koska se rankaisee jälleen kerran tavallisia piensäästäjiä.

Hallitus esittää muutoksia myös uusien vapaaehtoisten eläkevakuutusten säännöksiin.

Esityksen mukaan eläkevakuutusten eläkeikä nostetaan 60:een ja eläkkeen taso rajoitetaan 60 prosenttiin siitä tulosta, jonka perusteella lakisääteinen eläke laskettaisiin.

Lisäksi puoliso voisi vastedes vähentää ansiotuloistaan toisen puolison eläkevakuutusmaksuja enintään 15 000 markkaa vuodessa.