Lotta Svärd -järjestöstä väitöskirja

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lotta-järjestöä tutkiva väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa kesäkuun lopulla. Väitöksen mukaan lottien toiminta pohjautui isänmaan edeun ajamiseen, mutta lottien aatteellinen toiminta oli vähäistä.

Väitöskirjan tekijä on fil.lis. Pia Olsson. Kirja on saanut nimekseen "Eteen vapahan valkean Suomen".

Väitöksen mukaan Lotta Svärd -järjestön tavoite oli Suomen edun ajaminen. Järjestö perustettiin lisäksi miehisen suojeluskunnan sisarjärjestöksi ja tueksi.

Lotat tekivät perinteisiä naisten töitä. 20- ja 30-lukujen rooliodotukset määräsivät naisten tehtäväksi isänmaan yhdistämisen "kotilieden lämmöllä ja rakkaudella".

Lottien koulutustoiminta suuntautui isänmaallisuuden vahvistamiseen. Uskonnolla ja idän kommunismin uhan torjumisella oli merkittävä osuus lottien ajatusmaailmassa.

Varsinainen aatteellinen toiminta oli paikallisjärjestöissä vähäistä.

Lotat tiedostivat kansakunnan jakautumisen kansalaissodan seurauksena, mutta käytännössä työtä "punaisten" ja "valkoisten" välisen kuilun poistamiseksi ei tehty.

Työläisten vaimot eivät juuri lotta-järjestön toimintaan osallistuneet.

Väitöskirjan mukaan lotta-järjestöllä oli merkittävä tehtävä naisten tuomisessa mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Lotissahan naiset saivat itse päättää toiminnastaan.