Belgian hallitus nimettiin

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Belgian kuningas Albert II nimesi maan uuden hallituksen sunnuntai-iltana. Pääministerin salkun sai Flaamilaisen liberaalipuolueen Guy Verhofstadt.

Verhofstadtin hallitukseen kuuluu flaamiliberaalien lisäksi viisi muuta puoluetta.

Mukana ovat sekä ranskan- että flaaminkieliset liberaali-, sosialisti- ja vihreät puolueet.

Hallituksella on 19 paikan enemmistö Belgian parlamentin 150-paikkaisessa alahuoneessa.

Kesäkuun 13. käydyissä vaaleissa Belgian entinen Jean-Luc Dehaenen konservatiivihallitus kärsi raskaan tappion maata koetelleiden skandaaleiden seurauksena. Tapahtumat syrjäyttivät konservatiivit hallituksesta ensi kertaa 40 vuoteen.

Alkukesästä belgialaisista elintarvikkeista löydettiin myrkyllistä dioksiiniä. Myös pedofiili Marc Dutrouxin kiinniottoon liittyneet tapahtumat ovat horjutaneet kansalaisten luottamusta maan virkamiehiin.

Uusi pääministeri ilmoittikin, että hänen hallituksensa tehtävänä on uudistaa Belgian hallinto ja palauttaa belgialaisten luottamus poliittiseen järjestelmään.

Erityisesti Verhofstadt aikoo ravistella poliisi- ja oikeuslaitosta.