Tammisaaren Etelälahteen johtava väylä venereitiksi?

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Tammisaaren pienvenesatamaan Etelälahteen johtava väylä tulisi muuttaa venereitiksi. Tätä ehdottaa kaupungin tekninen lautakunta.

Kaupungininsinööri Bernhard Biström kertoo, että merikorttiin merkitty 1,1 metrin syvyinen väylä on aiheuttanut vaaratilanteita etenkin vieraspaikkakuntalaisille, koska väylän tuntumassa on joitakin kareja, jotka ovat lähempänä veden pintaa.

Kaupunki on anonut lupaa Vesioikeudelta pienvenesataman ruoppaamiseksi, mutta asian käsittely on toistaiseksi kesken.

Biström sanoo Pohjoissataman Vierasvenelaituriin vievän syvemmän väylän riittävän isommille veneille.

Etelälahteen johtava väylä tulisi hänen mukaansa kuitenkin turvallisuussyistä muuttaa vain 0,8 metrin syväyksen mukaiseksi venereitiksi. Tällaista venereittiä ei enää merkittäisi merikarttoihin eikä varustettaisi valoilla eikä väylämerkinnöillä.

Ylen Läntinen