Suomen elintarvikevienti Itä-Eurooppaan romahtanut

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Suomen elintarvikevienti Puolaan, Tshekkiin ja Unkariin on vähentynyt reippaasti 90-luvun alusta.

Viennin tyrehtyminen on tapahtunut ennen EU-jäsenyyttä Suomella olleen tulliedun poistumisesta.

Ennen jäsenyyttä Suomella oli Länsi-Euroopan maita paremmat lähtökohdat Itä-Euroopan vientiin Kevsos- vapaakauppasopimuksen ansiosta.

Esimerkiksi Puolaan vietiin vielä 90-luvun alussa suomalaisia elintarvikkeita 300 miljoonalla markalla vuodessa. Viime vuonna Puolan viennin arvo oli enää noin 20 miljoonaa markkaa.

Tiedot käyvät ilmi Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen selvityksestä.