1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

EU-rahaa 13 suomalaiselle kulttuurihankkeelle

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kolmetoista suomalaista kulttuuri- ja taidehanketta saa tänä vuonna tukea EU:n Kaleidoskooppi-ohjelmasta, joka myöntää rahaa nyt viimeistä kertaa.

Yhteensä suomalaishankkeille myönnetään tukea noin 5,3 miljoonaa markkaa. Tukea saaneet hankkeet ovat mm. teatterin, musiikin, tanssin ja valokuvataiteiden aloilta.

Pääjärjestäjinä suomalaiset ovat Q-teatterin hankkeessa Baltic Circle ja Valokuvakeskus Nykyaika ry:n hankkeessa Backlight, jotka saavat yhteensä noin 730 000 markkaa.

Suomalaiset osallistuvat kumppaneina lisäksi 11:een muuhun hankkeeseen.

EU-komissio myönsi tukea noin 8,2 miljoonaa euroa eli 48,6 miljoonaa markkaa yhteensä 119 eurooppalaiselle kulttuurialan hankkeelle.

Lue seuraavaksi