1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kaivoveden riittävyys huolestuttaa moreeni- ja savimailla

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Moreeni- ja savimaiden kaivovedet alkavat ehtyä Päijät-Hämeessä.

Erittäin lämmin sää on verottanut vesivarantoja. Pohjavesien pinnat ovat keskimäärin 10 - 20 senttiä normaalia alempana. Yksityisillä kaivonomistajilla kaivoveden pinta on pahimmillaan alentunut yhdestä kahteen metriä.

Paavo Päätalo Hämeen ympäristökeskuksesta arvioi, että moreeni- ja savimailla, joissa vesivarastot ovat pienet, kaivot olisivat kuivumassa tai jo kuivuneet.

Karkean soran ja hiekan mailla, joissa vesi pääsee vapaammin liikkumaan ei ongelmia ole, sanoo Päätalo.

Huoli kaivoveden riittävyydestä on näkynyt Hämeen ympäristökeskuksessa myös siinä, että avustuksia porakaivon rakentamiseen on kyselty runsaasti.

Lahden Radio

Lue seuraavaksi