Vakuutusyhtiöillä ei tarvetta vuokrankorotuksiin

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Hämeenlinnassa toimivat vakuutusyhtiöt eivät lähde mukaan vuokrien korotuskisaan.

Vakuutusyhtiöistä kerrotaan, että keväällä tehdyn indeksikorotuksen lisäksi eivät vuokrat nouse.

Vakuutusyhtiöistä suurin vuokraisäntä Hämeenlinnassa on Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö, jonka omistuksessa on noin 40 eri kokoista huoneistoa. Vuokran korotuksiin ei tunneta paineita Pohjantähdessäkään.

Myöskään Pohjola ei suunnittele suuria vuokrankorotuksia omistamaansa neljään vuokrataloon Hämeenlinnassa.

Hämeenlinnassa muutamia vuokrahuoneistoja on myös Sammolla ja Yrittäjäin Fennialla, joka on myymässä kahta huoneistoaan.

Radio Häme