Erlund erosi RKP:n eduskuntaryhmästä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kansanedustaja Rainer Erlund on eronnut Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmästä.

Erlund aikoo jatkaa edustajantyötä omana ryhmänään.

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ulla-Maj Wideroosin mukaan Erlundin päätös ei täysin tyydytä ryhmää, sillä ryhmä olisi toivonut Erlundin luopuvan eduskuntatyöstä kokonaan.

Erlund sai kesäkuussa syytteen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä ja kotirauhan rikkomisesta. Erlundia epäillään alaikäisen hankolaistytön häirinnästä puhelimitse.

Raaseporin käräjäoikeus käsitellee juttua alkusyksystä. Mikäli Erlund todetaan syylliseksi, voi häntä odottaa jopa kolmen vuoden vankeustuomio.

Jo vuonna 1983 Erlund tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapsenryöstön yrityksestä. Tuolloin Erlund yritti viedä 14-vuotiaan tytön hotellihuoneeseen Helsinkiin valokuvattavaksi.