Tutkija: Demokratia siirtyy verkkoihin

Yle Uutisten artikkeliarkisto

- Perinteinen demokratia on muuttumassa teledemokratiaksi. Perinteinen demokratia ei enää toimi taloudellisen globalisaation vuoksi, sanoo yhdysvaltalainen professori Ted Becker.

Elämä tietoyhteiskunnan jälkeen -seminaarissa Turussa puhunut Becker kuitenkin arvioi, etteivät poliitikot, tutkijat ja julkinen hallinto kuitenkaan ole vielä havahtuneet muutokseen.

- Kansalaiset haluavat esimerkiksi osallistua sähköisiin kaupunkikokouksiin, sanoo Becker.

Professori Christa Slaton puolestaan kertoo laitteistojen ja ohjelmistojen olevan niin kehittyneitä, että ihmiset voivat tulevaisuudessa mykyistä suoremmin osallistua valtion johtamiseen.

- Yleisö on valmis, halukas ja kyvykäs teledemokratiaan. Ongelmana ovat asiantuntijat ja poliitikot, jotka keskustelevat ja väittelevät teledemokratian kehitysnäkemyksistä, Slaton pahoittelee.

Tutkija Marja-Liisa Viherän mukaan suomalaisten verkkoviestintätaito on vielä huono. - Ilman viestintätekniikan käyttöä ja taitoa voi syrjäytyä yhteiskunnasta, Viherä sanoo.

Viherän mielestä asioiden hoitaminen ja arjen ihmissuhteiden vaaliminenkin vaativat uuden viestintätekniikan käyttöä ja taitoa.