Kuhmon Musiikkiopisto kaipaa lisää rahaa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kuhmon Musiikkiopisto tarvitsee kaupungilta lisäpanostusta, mikäli opetuksen määrä pidetään ennallaan.

Opetusministeriö ei ole myöntänyt opistolle sen hakemaa valtionosuuksien lisäystä, vaikka toiminta on laajentunut. Valtionosuuteen oikeuttavia tunteja on ensi vuonna 8 500. Tällä hetkellä Musiikkiopisto antaa kuitenkin opetusta yli 11 000 tuntia vuodessa.

Musiikkiopisto on joutunut tänäkin vuonna supistamaan musiikkileikkikoulun opetusta ennakoidun talousarvioylityksen vuoksi.

Kuhmon musiikkiopisto toimii myös Sotkamossa, jossa kunta joutuu samoin ottamaan kantaa mahdolliseen lisäpanostukseen.

Kainuun Radio