IMF: Lainarahan pesusta ei todisteita

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Venäjälle myönnetyn lainarahan pesusta ei ole olemassa näyttöä, totesi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edustaja eilen.

Valuuttarahasto aikoo myös jatkossa tukea Venäjää, IMF:n edustaja vakuutti.

Amerikkalaisten lehtitietojen mukaan IMF:n Venäjälle myöntämiä lainarahoja on pesty USA:ssa miljardien edestä.

Venäjän syyttäjäviranomaiset ovat määränneet turvallisuus palvelun selvittämään väitteet, joiden mukaan maan johto olisi sekaantunut rahanpesuskandaaliin.

Varsinaisesta rikostutkinnasta päätetään myöhemmin.

Viime torstaina tuli julkisuuteen tietoja, joiden mukaan Venäjän presidentti Boris Jeltsin ja hänen lähipiirinsä olisivat sekaantuneet laajaan rahanpesuun.

USA Today -lehden mukaan Jeltsinin lähipiiri olisi pessyt noin 15 miljardin dollarin edestä rahaa New Yorkin pankeissa.

Summasta 10 miljardia oli peräisin IMF:n Venäjälle myöntämästä lainasta, lehti väitti.

Myös Italialaislehti väitti Jeltsinin perhe saaneen rahaa sveitsiläisyritykseltä, joka osallistui Kremlin kunnostukseen.