Budjetissa paljon lauseita, vähän villoja

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Paljon lauseita, vähän villoja on yleisin Pohjois-Savon päättäjien toteamus valtion ensi vuoden budjettiehdotuksesta.

Valoisimman lausunnon antaa Pohjois-Savon TE-keskuksen johtaja Jaakko Kekoni, jonka mukaan näin paljon kansallista rahaa maakunnan kehittämiseen ei olla saatu koskaan.

Maakuntajohtaja Antti Mykkänen ja Kuopion yliopiston rehtori Petteri Paronen asettavat suurimmat toiveet EU-rahoille. Mykkäsen mukaan ensi vuoden budjettiehdotus on hivenen kahta edellisvuotta parempi.

Paronen murehtii kolmen ja puolen miljoonan markan yliopistorahojen leikkausta. Hänen mukaansa leikkaus ei tullut yllätyksenä ja ensi vuodestakin selvitään.

Yksittäisiä uusia hankkeita talousarviokirjaan ei sisälly, joten esimerkiksi teiden uusiminen on myöhempien aikojen asia. Tiejohtaja Matti Tuiremon mukaan perusteiden kunto huononee rahapulan vuoksi ja kelirikkokaudet pahenevat.

Radio Savo