Wyejoen sopimukselle sinetti

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Israelin pääministeri Ehud Barak ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat allekirjoittivat myöhään lauantaina Egyptissä sopimuksen Wyejoen rauhansopimuksen toimeenpanosta.

Allekirjoitustilaisuudessa Arafat kutsui Barakia uudeksi kumppanikseen rauhanprosessissa ja lupasi yhteistyötä rauhan puolesta.

Barak puolestaan lupasi pyrkiä rauhaan koko Lähi-idässä. Hän vetosi Syyrian presidenttiin Hafez al-Assadiin, jotta osapuolet sivuuttaisivat erimielisyytensä ja pyrkisivät rauhaan.

Sopimus viime vuoden lokakuussa solmitun Wyejoen sopimuksen toimeenpanosta syntyi myöhään perjantaina kuukausien kädenväännön jälkeen.

Israelin hallitus hyväksyi sunnuntaisessa istunnossaan tuoreen sopimuksen virallisesti äänin 21 - 2.

Sopimuksen mukaan Israel luovuttaa 11 prosenttia lisää Länsirannasta palestiinalaisten hallintoon ja vapauttaa ainakin 350 palestiinalaisvankia.

Osapuolten on myös määrä aloittaa neuvottelut lopullisesta rauhansopimuksesta jo tässä kuussa. Sopimukseen pyritään vuoden kuluessa.

Vankien vapautusta valmistellaan

Israelilais-palestiinalainen komitea kokontuu vielä sunnuntai-iltana järjestämään palestiinalaisvankien vapautusta, kertoo palestiinalaisparlamentin jäsen.

Hänen mukaansa Israel toimittaa nimilistan 350 vapautettavasta, ja palestiinalaisosapuoli joko hyväksyy tai torjuu esityksen tiistaina.

Samalla edustaja kertoi yksityiskohtia vankeja koskevan sopimuksen sisällöstä. Israel vapauttaa 200 poliittista vankia viikon sisällä ja 150 lokakuun 8. päivään mennessä. Lisäksi vielä vahvistamaton määrä vapautetaan joulukuussa erityisen komitean ratkaisun perusteella.

Noin 2 000 palestiinalaista on suljettu Israelin vankiloihin juutalaisvaltion vastaisesta toiminnasta.

Syyria ja Israel halutaan neuvottelupöytään

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright matkusti lauantaina Syyriaan neuvottelemaan mahdollisuuksista käynnistää uudelleen Syyrian ja Israelin väliset rauhanneuvottelut.

Vierailun jälkeen Albright sanoi uskovansa, että molemmat maat haluavat jatkaa kolme vuotta sitten katkenneita neuvotteluja. Hän lupasi, että Yhdysvallat työskentelee lähipäivät ja viikot tavoitteen hyväksi.

Albrightin mukana matkannut yhdysvaltalaisvirkamies kuitenkin sanoi, että vielä ei olla siinä pisteessä, että suorat neuvottelut voisivat alkaa.

Läpimurtoa Albrightin vierailulta ei edes odotettu, hän sanoi.

Syyria ja Israel kiistelevät muun muassa siitä, mitä Israelin edesmennyt pääministeri Jitzhak Rabin lupasi edellisten neuvottelujen aikana.

Syyria vaatii, että uusien neuvottelujen lähtökohdaksi otetaan Rabinin lupaus, jonka mukaan Israel vetäytyy kokonaan vuonna 1967 miehittämiltään Golanin kukkuloilta.

Israel kuitenkin kiistää Syyrian tulkinnan Rabinin lupauksesta ja sanoo vetäytymisen riippuvan siitä, mitä Syyria tekee vastineeksi.