Opettajille halutaan lisätaitoja

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Opettajainkoulutuksen pitäisi entistä enemmän sisältää muun muassa yhteiskunnallisen ymmärryksen ja tietotekniikan opettamista.

Korkeakoulujen arviointineuvoston raportin mukaan koulutuksen useissa osa-alueissa on kehittämistarpeita.

Koulu ei pysty vastaamaan yhteiskunnan tarpeisiin varsinkaan matemaattis- luonnontieteellisellä alalla.

Opettajat myös näyttävät tuntevan liian vähän taloutta ja yrityksiä.

Arvio kuitenkin korostaa, että Suomen opettajakoulus kuuluu Euroopan korkeatasoisimpiin.

Raportti muistuttaa yliopistoja opettajainkoulutuksen erityisestä merkityksestä.

- Opettajainkoulutus on melko heikosti arvostettua Helsingin yliopistossa. Se ei näy erityisesti yliopiston painoalueissa, sanotaan arviossa.

Raportoijien mukaan akateeminen opettajainkoulutus on kansakunnan kulttuurisen uusintamisen ydin.