Liipolan ostoskeskus rakennetaan uudelleen

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Liipolan ostoskeskus rakennetaan uudelleen. Palolta säästynyt osa pyritään saamaan käyttöön mahdollisimman pian. Palamaton osa voidaan saada käyttökuntoon jo muutaman viikon kuluttua.

Isännöitsijä Pekka Ahtialan arvion mukaan uusi ostoskeskus on valmis joskus ensi kesänä.

Lahden poliisi haluaa hillitä palon ympärillä pyörivää huhumyllyä. Kaikki tutkimussuunnat ovat edelleen avoinna, kertoo rikoskomisario Jaakko Mäkinen Lahden poliisista.

Tekninen tutkimus päästiin varsinaisesti aloittamaan vasta torstaina ja tuloksien saaminen kestää useita päiviä.

Poliisi toivoo yleisöltä Liipolan paloon liittyviä vihjeitä. Vihjeet voi antaa nimettömänä ja kaikki käsitellään luottamuksellisesti, vakuuttaa Mäkinen.

Lahden Radio