Kansallisoopperan pääjohtajan valinta siirtyy

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kansallisoopperan pääjohtajan valinta siirtyy lokakuun loppuun. Valinta oli alunperin tarkoitus julkistaa ensi maanantaina, mutta oopperan hallintoneuvosto on siirtänyt ratkaisun tekoa kahdella viikolla.

Valinta siirtyy, koska oopperan henkilöstöryhmät eivät ole saaneet lausuntojaan valmiiksi määräaikaan mennessä.

Uudeksi pääjohtajaksi on kaavailtu mm. oopperan taiteellista suunnittelupäällikköä Heljä Angervoa ja Zürichin kansainvälisen oopperastudion johtajaa Erkki Korhosta. Myös Yleisradion kirjeenvaihtajan Erkki Toivasen nimi on ollut esillä uudeksi Kansallisoopperan pääjohtajaksi.

Ylen Aikainen