Joulupukin kirjeet kertovat

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Joulupukin lapsilta saamat kirjeet kertovat eri maiden taloudellisesta hyvinvoinnista, tapakulttuurista ja arvomaailmasta.

Näin tulkitsee kirjeitä markkinointiosuuskunta IdeaLähteen väki, joka on Joulupukin pääpostin pyynnöstä kurkistanut lasten kirjeisiin.

Suuri osa brittilasten kirjeistä on monisivuisia lahjalistoja, kun taas venäläiskirjeissä saatetaan toivoa koulutarvikkeita ja äidille töitä.

Balttilapset kertovat perheen kuulumisista ja venäläiset toivottavat kirjeen lopussa hyvää uutta vuotta.

Lahjatoivomukset kertovat myös lähetysmaiden elintasosta.

Puolalaislapsi toivoi viime vuonna kirjeessään kasettinauhuria, kun taas Viroon toivottiin tietokonetta romppuasemalla.

Postia jo 40 vuotta

Joulupukki on saanut postia vuodesta 1958 lähtien.

Viime vuonna kirjeitä tuli yhteensä 630 000. Tutkimusta varten luettiin 40 000kirjettä, jotka oli lähetetty seitsemästä eri maasta.

Joulupukin Internet-sivujen käyttöönoton myötä yhteydenotot ovat vain lisääntyneet.

Nettiteitse joulupukkia on lähestytty tänä vuonna jo kaksi miljoonaa kertaa.