YK: Naton pommitukset saastuttivat Jugoslavian

Yle Uutisten artikkeliarkisto

YK:n raportin mukaan Jugoslavia saastui pahoin Naton pommituksissa Kosovon sodan aikaan.

Pahimmin saastuneet alueet olisi puhdistettava pikaisesti, jotta vakavilta terveysvaikutuksilta säästyttäisiin, sanoo tutkimusryhmää johtanut Pekka Haavisto.

Tällaisia alueita ovat Pancevo, Kragujevac, Novi Sadi sekä Bori, joissa Naton kohteina olivat mm. öljynjalostamot ja kemiantehtaat.

Vaikka ympäristöön onkin levinnyt pahojakin myrkkyjä, kuten PCB:tä ja dioksiinia, ei mistään ympäristökatastrofista voida YK:n mielestä puhua. Myöskään jälkiä radioaktiivisuudesta ei havaittu.

Suurin huolenaihe onkin se, että myrkyt kulkeutuvat Tonavaan ja sitä kautta kymmenien tuhansien ihmisten elimistöön. Monet Bulgarian ja Romanian kaupungeista ottavat juomavetensä Tonavasta.

YK:n ympäristöjärjestö Unep selvitti Jugoslavian tilannetta kolmen kuukauden ajan.