Oopperan tallentaminen dvd:lle vielä lapsenkengissä

Kuvatallenne on ooppera-produktiolle haaste. Taidemuotoa ei voi suoraan tallentaa näyttämöltä kuvaksi, vaan se pitää ohjata uudelleen.

kulttuuri

Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat ry:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää arvelee, että kiinnostus dvd-oopperoita kohtaan kasvaa. Tuotannot ovat vielä kulttuurityötä, sillä parhaimmillaankin massiiviset oopperaproduktiot kattavat vain kulut. "Taidemusiikin markkinat ovat varsin kapeat ja dvd:ssä, jossa musiikin visualisointi on vasta tuloillaan, määrät ovat hyvin pieniä. Kasvupotentiaali näyttää kuitenkin hyvältä", sanoo Alaspää. Nykyään oopperan tallentaminen dvd:lle vaatii vielä aatteen paloa. Sen synnyttää halu saada oopperaelämys oopperasalia laajempaan jakeluun. Arto Alaspää ei usko, että oopperaesityksen toisto sellaisenaan olisi vielä tarpeeksi kiinnostavaa katseltavaa: "Visuaalisuutta on lisättävä ja välitettävä muutakin kuin vaikkapa tuskainen ilme. Tallenteena katselukriteerit kovenevat." Viime kesänä julkaistiin ensimmäinen suomalainen ooppera-dvd, Kari Tikan Luther-oopperasta. Piakkoin julkaistaan tallenteet Einojuhani Rautavaaran Rasputinista sekä Kaija Saariahon Kaukainen rakkaus -oopperasta. Radion musiikkiuutiset