1. yle.fi
  2. Uutiset

"Uzbekistanissa ei tule kansannousua"

Uzbekistanin levottomuudet eivät kehity kansannousuksi, vaan ne tukahdutetaan asein, uskoo Britannian entinen Uzbekistanin-lähettiläs Craig Murray.

Ulkomaat

Uzbekistan eroaa hänen mukaansa kansannousun kokeneista entisistä neuvostotasavalloista hallinnon kovaotteisuudessa ja länsivaltojen suhtautumisessa. Hän syyttää etenkin Yhdysvaltoja Uzbekistanin ihmisoikeusrikkomusten katsomisesta läpi sormien. Yhdysvalloilla on maassa lentotukikohta ja Murrayn mukaan myös öljy-intressejä. Yhdysvallat pitää Uzbekistania myös liittolaisenaan sodassa terrorismia vastaan. Murray ei usko Uzbekistanin johdon väitteitä, joiden mukaan ääri-islamilaiset olisivat väkivaltaisuuksien takana. Hänen mukaansa Uzbekistanin johto on suuresti liioitellut islamistien uhkaa. Murray on myös vakuuttunut siitä, etteivät ne 23 liikemiestä, joiden vapauttamisesta levottomuudet alkoivat, ole ääri-islamilaisia. Aseistettu väkijoukko tunkeutui torstain ja perjantain vastaisena yönä andizhanilaiseen vankilaan ja vapautti ääri-islamilaisuudesta syytetyt liikemiehet sekä jopa tuhansia muita vankeja. Murray uskoo, että liikemiehet kuitenkin tuomitaan, sillä hänen mukaansa Uzbekistanissa ei ole lainkaan vapaata oikeusjärjestelmää ja sekä poliittisissa että rikosoikeudenkäynneissä liki kaikki syytetyt tuomitaan. Murray varoittaa, että Uzbekistanin oppositio voi radikalisoitua, koska länsi ei ole tukenut sitä. Siten tulevaisuudessa voi syntyä sellainen islamilainen liike, jonkalaisen Uzbekistanin presidentti Islam Karimov ja Washington jo väittävät uhkaavan Uzbekistania. - Olemme vasta luomassa hirviötä, jota vastaan jo väitämme taistelevamme, Murray sanoo. Murray työskenteli lähettiläänä Uzbekistanissa vuosina 2002 - 2004. Erotessaan tehtävästään hän arvosteli maan ihmisoikeustilannetta sekä syytti länttä kiduttamalla saatujen väärien tiedustelutietojen hyväksymisestä. Satojen pelätään kuolleen Andizhanin kaupungin asukkaat hautasivat sunnuntaina levottomuuksissa surmansa saaneita omaisiaan. Samalla monet kulkivat yhä kaupungilla etsimässä perjantain mielenosoituksen jälkeen kateissa olevia perheenjäseniään. Jopa satojen ihmisten pelätään kuolleen Andizhanissa Uzbekistanin itäosassa perjantaina puhjenneissa levottomuuksissa. Lauantaina levottomuuksia puhkesi myös Kirgisian rajan lähellä. Lisäksi tuhannet ihmiset pyrkivät naapurimaihin pakoon, vaikka rajat olikin suljettu. Kirgisia on perustanut maahan paenneille ihmisille leirin, jossa on arviolta 900 pakolaista. Sunnuntaina tilanteen kerrottiin rauhoittuneen ainakin Andizhanissa. Sen sijaan Tefektoshin kaupungin asukkaat kertoivat aseistautuneiden miesten ja turvallisuusjoukkojen ottaneen yhteen rajan lähettyvillä. Useita sotilaita kuoli välikohtauksessa, joka päättyi, kun miesjoukko pakeni Kirgisian puolella. Reuters, AFP, AP, Itar-Tass, YLE24

Lue seuraavaksi