Naisten asepalvelus 10 vuotta

Popeda-yhtyeen 1990-luvun alun hitissä Kersantti Karoliina mies vaikeroi, kun hänen naisestaan oli tullut armeijan kapiainen. Ärhäkkä kersantti piti urokset ojennuksessa paitsi kasarmilla myös kotona. Miehen buutsit ja kitara olivat vaihtuneet pullanpaistoon, vaipanvaihtoon ja pitsinnypläykseen. Kotipiian kurjuudestaan mies syytti Elisabeth Rehniä.

Kotimaa

Ehkä osaksi suositun Kersantti Karoliina -kappaleen takia moni suomalainen muistaa yhdistää naisten asepalvelukseen Elisabeth Rehnin nimen vielä kymmenen vuoden jälkeenkin. Naisten asepalvelus henkilöityy Elisabeth Rehniin, sillä 90-luvun alkuvuosina, kun asiaa koskevaa lakia valmisteltiin, Rehn toimi Suomen ensimmäisenä naispuolisena puolustusministerinä. Virassaan hän vaikutti merkittävästi hankkeen etenemiseen. Nainen kelpasi papiksi mutta ei sotilaaksi Yksin Elisabeth Rehnin idea naisten asepalvelus ei kuitenkaan ollut, vaan taustalla oli Suomessa tapahtunut yleinen tasa-arvoistumiskehitys. 1990-luvulla naisten koulutustaso oli jo noussut korkeaksi ja he osallistuivat työelämään ja muuhun yhteiskunnan toimintaan yhtäläisesti miesten kanssa. Myös lainsäädäntöä oli sotien jälkeen asteittain muutettu niin, että naiset olivat saaneet kelpoisuuden lähes kaikkiin yhteiskunnan tehtäviin. Eräs tärkeä etappi oli saavutettu vuonna 1988, kun naiset hyväksyttiin evankelis-luterilaisen kirkon papin virkoihin ja edelleen piispan virkoihin vuonna 1991. Sotilasuralle naiset eivät kuitenkaan päässeet, koska he eivät voineet suorittaa asepalvelusta. Puolustusvoimien tehtävissä paljon naisia Maanpuolustuksen sarallakin lakeja oli tosin jo höllennetty naismyönteisemmiksi. Syksyllä 1994 kun naisten vapaaehtoista asepalvelusta käsiteltiin eduskunnassa, naisilta oli evätty pääsy enää puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen sotilasvirkoihin. Vuodesta 1991 lähtien kaikkiin puolustusvoimien siviilivirkoihin oli voinut päästä ilman varusmiespalvelusta. Näin nainen voitiin nimittää mm. toimistopäällikön ja sotilaslakimiehen virkaan sekä eräisiin erikoisupseerien, kuten sotilaslääkärin virkoihin. Niin ikään rauhanturvatoimintaan naiset olivat päässeet mukaan 1991, tosin vain sellaisiin tehtäviin, jotka eivät vaatineet sotilaskoulutusta.

Uudella lailla haluttiin siis paitsi avata armeijan ovet sotilaskoulutuksesta kiinnostuneille naisille, myös kohentaa jo puolustusvoimien palveluksessa työskentelevien naisten asemaa. Myönteisiä esimerkkejä ulkomailta ja historiasta Monien muiden länsimaiden esimerkki puolsi suomalaisnaisten oikeutta päästä asepalvelusta suorittamaan. Mm. Ruotsissa, Norjassa, Belgiassa ja Kanadassa naisilla oli mahdollisuus palvella vapaaehtoisena kaikissa aseellisissa tehtävissä ilman rajoituksia. Kaikissa maissa naiset olivat menestyneet sotilasuralla hyvin. Myös Suomessa naisten laajemmasta osallistumisesta maanpuolustukseen oli saatu kokemusta jo aiemmin. Talvi- ja jatkosodan aikana naiset tukivat maanpuolustusta niin sotatoimialueella kuin kotirintamalla ja sotateollisuudessa. Maanpuolustustyötä tekevistä järjestöistä suurin oli Lotta Svärd -järjestö (siirryt toiseen palveluun), johon kuului yli 220 000 jäsentä. Lotat työskentelivät sotatoimialueella muonitus-, lääkintä-, ilmavalvonta-, toimisto- ja viestitehtävissä. Niin ikään kansalaissodan aikana vuonna 1918 naiset osallistuivat sotilaalliseen toimintaan toimimalla pääosin muonittajina ja varusteiden huoltajina. Punaisten puolella oli jopa joitakin aseistettuja naiskomppanioita, jotka osallistuivat taisteluihin. Lakiesitys oli pitkän pohdinnan tulos 1960- ja 70-luvuilla Suomen naisten laajempaa ja organisoidumpaa osallistumista maanpuolustukseen ja kriisiajan tehtäviin pohdittiin muutamaan otteeseen erilaisissa komiteoissa. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Vasta 1980-luvun lopulla asiassa tapahtui ratkaiseva liikahdus. Puolustusministeriö asetti vuonna 1989 työryhmän pohtimaan puolustusvoimien henkilöstön virkarakenteen ja palkkauksen kehittämistä. Mietinnössään työryhmä totesi, että kun naisten osuus yhteiskunnan eri aloilla lisääntyy, myös puolustusvoimille tulee paineita lisätä naisten osuutta maanpuolustuksessa. Työryhmä katsoi myös, että kysymys naisille annettavasta vapaaehtoisesta maanpuolustuskoulutuksesta tulisi ottaa esille. Vuoden 1992 tammikuussa aloitti työnsä Elisabeth Rehnin asettama puolustusministeriön parlamentaarinen toimikunta. Sen päätehtävänä oli selvittää, pitäisikö naisille antaa mahdollisuus suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus ja avata heille näin pääsy sotilasammattiin. Loppuraportissaan toimikunta päätyi sille kannalle, että naisilla tulisi olla mahdollisuus hakeutua vapaaehtoiseen asepalvelukseen, jotta he voisivat osallistua maanpuolustukseen reserviin sijoitettuna tai sotilasammatissa. Toimikunnan raportista saatiin kymmeniä lausuntoja. Lausunnonantajien selvä enemmistö puolsi ehdotusta. Raportin pohjalta puolustusministeriössä käynnistettiin lakiesityksen valmistelu. >>> Sanasotaa puolesta ja vastaan

Yhteensä armeijan siviiliviroissa ja -tehtävissä sekä rauhanturvatoiminnassa palveli 90-luvun alkuvuosina useita tuhansia naisia. Puuttuvan asepalveluksen takia naisten tehtävät olivat kuitenkin miesten tehtäviä rajoitetumpia. Naiset toimivat usein matalapalkkaisissa tehtävissä, kuten ruokaloissa ja toimistoissa. Samalla myös naisten etenemismahdollisuudet olivat huonommat.