Lapsikuolleisuus vähenee tavoitetta hitaammin

Yli puolet maailman maista on jäämässä jälkeen YK:n toiveesta vähentää lapsikuolleisuutta kahdella kolmasosalla vuoteen 2015 mennessä. YK:n lastenavun järjestön Unicefin mukaan nykytahdilla siitä saadaan määräajassa pois vain vajaa neljännes.

luonto

YK asetti neljä vuotta sitten tavoitteeksi pudottaa lapsikuolleisuus 31:een tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohti. Vielä vuonna 1990 tuhannesta kuoli 93.

Unicefin mukaan toissa vuonna joka 12:s lapsi kuoli alle viisivuotiaana. Se vastaa noin 11 miljoonaa vältettävissä olevaa lapsikuolemaa vuosittain.

YK:n asettamasta tavoitteesta ollaan jäljessä tai tilanne on jopa huonontunut 98 maassa. Pahiten on taantunut Irak, eniten edistynyt puolestaan Malta.

Kuolleisuus on suurinta Sierra Leonessa, Nigerissä, Angolassa ja Afganistanissa, joissa neljäsosa lapsista kuolee ennen viidettä syntymäpäiväänsä.

Liberiassa, Somaliassa, Malissa, Guinea Bissaussa, Burkina Fasossa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa alle viisivuotiaista kuolee viidennes.

Aikataulun mukaisesti lapsikuolleisuus on vähentynyt 90 maassa, joista 53 on kehitysmaita. Rikkaissa teollisuusmaissa menetetään keskimäärin seitsemän tuhannesta syntyneestä lapsesta.

Parasta lääkettä lapsikuolleisuuden estämiseet ovat kunnolliset äitiysneuvolat ja asiansa tuntevat kätilöt. Myös rokotuksilla ja halvoilla hyönteisverkoilla, jotka estävät tautien leviämistä, saadaan paljon hyvää aikaan, sanoo Unicefin johtaja Carol Bellamy.

Lähteet: Reuters