Kuusankosken palo oli tuhopoltto?

Kuusankosken keskustassa Telatorin Kauppa-aukiolla palanut ravintola- ja liikerakennus sytytettiin ilmeisesti tahallaan. Poliisi on pidättänyt kaksi miestä tuhotyöstä epäiltyinä. Palo on saatu rajattua, mutta muutamia pesäkkeitä on yhä tulessa.

Kotimaa

Poliisi on pidättänyt kaksi 70-luvulla syntynyttä miestä Kuusankoskella maanantaina aamuyöstä palaneen liikeranennuksen sytyttämisestä epäiltyinä.

Miesten kuvat olivat tallentuneet valvontakameran nauhalle, ja Lahden suunnalta kotoisin olevat miehet otettiin kiinni lähikaduilta vain pari tuntia palon syttymisen jälkeen.

Palo näyttää saaneen alkunsa ravintolasta. Saman ravintolan vahtimestari ampui pari viikkoa sitten asiakkaan. Poliisi epäileekin, että palo liittyy alamaailman selvittelyihin.

Tulessa oli pahimmillaan usean sadan neliön tila. Tuli tuhosi ainakin kaksi liikehuoneistoa. Lisäksi yhden liikerakennuksen katto on romahtanut. Kolmannes kauppakeskuksen huoneistotilojen kattorakenteista on tuhoutunut.

Vahinkojen arvellaan nousevan jopa satoihin tuhansiin euroihin.

Ensimmäinen hälytys palosta tuli vähän viiden jälkeen. Paloa oli enimmillään sammuttamassa noin 20 yksikköä eli noin 50 miestä.

Rakennuksesta evakuoitiin siellä asuva perhe. He eivät loukkaantuneet palossa.

Lähteet: STT, YLE24