Tutkimus: Tshernobyl aiheutti 800 syöpää Ruotsissa

Vuoden 1986 ydinonnettomuus Tshernobylissä, Ukrainassa, aiheutti Ruotsissa noin 850 syöpätapausta, kertoo Linköpingin yliopistossa tehty tutkimus.

luonto

Tutkimus perustuu tilastolliseen katsaukseen, joka on tehty niistä 1,1 miljoonasta pohjoisruotsalaisesta ihmisestä, jotka ovat altistuneet Tshernobylistä lähteneelle radioaktiiviselle laskeumalle vuosina 1986 - 1996. Väestön keskuudesta löydettiin kaikkiaan 22 400 syöpätapausta. Kun näiden tapauksien syitä seulottiin ottaen huomioon tärkeimmät syöpien aiheuttajat, kuten tupakoinnin, väestön tiheyden ja henkilöiden iän, jäljelle jäi 849 tapausta, joille ei löytynyt kelvollista syytä. Tutkija Martin Tondelin mukaan kaikilla mahdollisilla tilastometodeilla jäljelle jäi aina piikki, jota ei voitu selittää muuten kuin Tshernobylin vaikutuksella. Tondel myöntää, ettei radioaktiivisuuden yleisimmin aiheuttamia syöpätyyppejä, kuten leukemiaa ja kilpirauhassyöpää ei esiintynyt Pohjois-Ruotsissa enempää kuin ennenkään. Tämä tekee tutkimustulosten selittämisen hieman vaikeammaksi, hän sanoo uutistoimisto AP:lle. Tutkimusta onkin arvosteltu voimakkaasti. Tutkimuksen tekijät sanovat, että sen julkaisemistakin lykättiin usealla vuodella, koska tutkijapiireissä se herätti epäilyksiä. Tutkimus valmistui vuonna 2000. Ruotsin ydinturvallisuusviranomaisten omissa tutkimuksissa Tshernobylin laskeuman arvioidaan aiheuttavan kaikkiaan noin 300 syöpätapausta 50 vuoden aikana. Säteilyasiantuntija Leif Mobergin mukaan tässä vaiheessa on liian aikaista arvioida syöpätapausten määriä, koska monien syöpien kehittyminen vie vähintään 20 vuotta. Tshernobylin onnettomuus on maailman tuhoisin ydinonnettomuus. Reaktorin räjähdyksessä ja sen aiheuttamassa radioaktviisessa päästössä kuoli ainakin 30 ihmistä. 135 000 ihmistä evakuoitiin laskeuma-alueelta. Syöpätapausten ja lasten epämuodostumien määrä kasvoi räjähdysmäisesti onnettomuusalueen lähellä, varsinkin Valko-Venäjällä.

Lähteet: BBC