1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Evolle halutaan kansallispuisto

Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri esittää, että Evolle, Lammin ja Padasjoen kuntien rajalle perustettaisiin kansallispuisto.

Luonnonsuojelupiiri on esittänyt asiaa aiemminkin, mutta hanketta on kiirehditty, koska piirin tietojen mukaan metsähallitus kaavailee hakkuita kuusikoihin, jotka haluttaisiin sisällyttää kansallispuistoon.

Alueella on nyt Kotisen ja Sudenpesänkankaan aarnimetsät, yhteensä 700 hehtaaria. Näiden ympärille metsähallitus on jo vapaaehtoisesti muodostanut suojelumetsät, joissa kokeillaan metsäluonnon ennallistamista.

Piirin mukaan aarnimetsien välinen talousmetsävyöhyke voitaisiin liittää kansallispuistoon, jolloin alueen kooksi tulisi jo 3 000 hehtaaria. Lisäksi alueeseen voitaisiin liittää pohjoispuolella olevia metsiä, jotka piirin mukaan ovat suojelemisen arvoisia. Luonnonsuojelupiirin ehdotuksen mukaan kansallispuisto muodostaisi hevosenkengän muotoisen alueen. Ses sisällä olisi 2 000 Hämeen ammattikorkeakoulun opetusmetsää, jonka lajisto tunnetaan poikkeuksellisen hyvin. Alueelta on nyt olemassa polkuyhteys Etelä-Päijänteen kansallispuistoon. STT Evon retkeilyalueen esittely (siirryt toiseen palveluun)