Straussin Ruusuritari saapui kansallisoopperaan

Richrad Straussin Ruusuritari sai perjantaina ensi-iltansa Suomen Kansallisoopperassa. Viimeksi ooppera on nähty Suomessa vuonna 1971.

kulttuuri

Ruusuritari on ollut Straussin oopperoista suosituin paitsi valssisointuisen musiikkinsa, myös syviä ajatuksia ja huumoria yhdistelevän tarinansa ansioista.

Kuten Strauss itse sanoi: Ruusuritari on wieniläistä komediaa, ei berliiniläistä farssia.

Jo kymmenen vuotta suunniteltu ja jatkuvia lykkäyksiä kokenut tuotanto pääsi Suomessa lopulta lavalle näyttävissä puitteissa.

Nelituntisen esityksen aikana naissolistena kuullaan Soile Isokoskea, Monica Groopia, Helena Juntusta, Ritva-Liisa Korhosta, Lilli Paasikiveä ja Tiina Vahevaaraa.

Miesrooleissa esiintyvät mm. Eric Halfvarson, Juha Kotilainen, Günter Missenhardt ja Sauli Tiilikainen.

Ajan kulumista, vanhenemista ja kaiken katoavaisuutta käsittelevän teoksen lavastus seuraa kantavaa ajatusta kirjaimellisesti. Lavastus muuttuu hitaasti, kun 150-metrinen liukuhihna kuljettaa uusia elementtejä katsojan nähtäväksi läpi esityksen.

Lähteet: TV-uutiset, YLE24