Lyhyesti 27.1.

Kotimaa

Uumajan edustalla karille ajaneen matkustajalautta CASINO EXPRESSIN irrotus siirtyy ensi viikkoon. Alus palaa liikenteeseen ensi vuonna.

PIRJO HONKASALON elokuva Melancholian 3 huonetta sai jälleen huomattavan palkinnon. Elokuva palkittiin nyt Amsterdamin kansainvälisillä dokumenttielokuvafestivaaleilla. Eilen hän otti vastaan Amnesty Internationalin 5000 euron Doen-palkinnon.

Europarlamentaarikko ALEXANDER STUBB jatkaa hallituksen EU-poliittisen linjan arvostelua. Stubbin mukaan Suomi on joutunut sivuraiteelle ja kehittynyt maaksi, joka ensin vastustettuaan joutuu sopeutumaan muiden tahtoon. Esimerkkeinä hän mainitsee EU:n turvatakuut ja nopean toiminnan joukot.

SUOMEN HALLITUKSELLA pitäisi Norjan tavoin olla mahdollisuus lopettaa lakko poikkeustapauksissa, arvioi Svenska Handelhögsskolanin professori Guy Ahonen. Hänen mukaan lakon päättäminen pakkokeinoin voisi tulla kyseeseen mm. silloin, kun työtuomioistuin on toistuvasti tuominnut lakon laittomaksi.

SUOMEN KANSALAISUUS ei houkuttele ruotsinsuomalaisia. Ruotsinsuomalaiset hakevat Ruotsin kansalaisuutta kahdeksan kertaa useammin kuin Suomen kansalaisuutta. Suomessa hakemus maksaa 300 euroa, kun Ruotsin kansalaisuuden hakeminen maksaa noin 44 euroa.

Neljännes suomalaisista haluaisi lisätä TYÖMARKKINAJÄRJESTÖJEN valtaa, ilmenee Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaamasta kyselystä. Puolet vastaajista pitäisi valtasuhteet ennallaan ja 17 prosenttia vähentäisi työmarkkinajärjestöjen valtaa.

KYMI LOGMEN -YHTIÖN tehdashalli Luumäellä kärsi yöllä vaurioita tulipalossa. Tehtaan purunpolttojärjestelmä tuhoutui osittain, mutta palokunnan onnistui estää palon leviäminen tuotantotiloihin.

RATTIJUOPOT ovat usein menestyneet huonosti koulussa, ilmenee psykiatrian erikoislääkäri Kaisa Rialan väitöstutkimuksesta. Suuri osa rattijuopoista oli jäänyt luokalleen ja heidän todistustensa keskiarvo oli matala.

KRISTILLISDEMOKRAATTIEN pj. Päivi Räsänen keskittäisi veronalennukset pienituloisille. Hän uskoo yleisten alennusten supistavan julkista sektoria.