Pekkalan tontut käyvät kylvyssä ja puhuvat kännykkään

Suomessa lähetetään reilut 50 miljoonaa joulukorttia. Niistä monet ovat Virpi Pekkalan piirtämiä.

kulttuuri

Taiteilija Virpi Pekkala on piirtänyt joulukortteja jo 25 vuotta. Hänen pyöreäpäiset tonttunsa ja enkelinsä seikkailevat perinteisen jouluisen maaseudun lisäksi myös kaupungeissa.

Virpi Pekkalan joulukortit henkivät huumoria. Yhdessä kortissa tonttutyttö ottaa ammeessa kauneuskylpyjä ja vaahdon seasta pilkottavat punaiseksi lakatut varpaankynnet.

- Teen kortteja teemojen mukaan. En päätä etukäteen, että piirrän jouluisia kortteja vaan päätän piirtää vaikka soittimia ja sitten joulu tulee kortteihin itsestään, kertoo taiteilija Virpi Pekkala.

Virpi Pekkalan kaikilla joulukorteilla on nimet. Kortti, jossa kuusi tonttupoikaa laulaa ja yksi tonttu on vienyt käden suunsa eteen nimi on "Hik... Hikka".

- Kaikilla suurilla taideteoksilla on nimet, niin täytyyhän minun korteillanikin olla nimet. Vaikka ne ovatkin vain postikortteja, naurahtaa Pekkala.

Pekkalan pyöreäpäiset tontut ja enkelit seikkailevat yllättävissä paikoissa. Ne liikkuvat kaupungissa, puhuvat kännykkään, touhuavat kasvimaalla.

- Yritän paikan kautta tavoittaa ajan henkeä. Viime jouluna piirsin tonttuja, jotka yrittävät lentää tekosiivillä. Eihän se onnistu, ja siksi kortin nimikin oli Pakkolasku, toteaa Pekkala.

Radion kulttuuriuutiset