1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Jushtshenko: Ukraina kuuluu Eurooppaan

Ukrainan uusi presidentti Viktor Jushtshenko vakuuttaa, että Ukrainassa käynnissä olevat demokraattiset uudistukset ovat peruuttamattomia. Sunnuntaina virkavalansa vannonut Jushtshenko teki tiistaina ensimmäisen vierailunsa länteen.

Puheessaan Euroopan neuvostolle Ranskan Strasbourgissa Jushtshenko korosti Ukrainan kuuluvan Eurooppaan. Hän sanoi päämääränään olevan Ukrainan liittyminen Euroopan unioniin.

Jushtshenkon mukaan hänellä on selkeä uudistusohjelma ja ryhmä, joka sen toteuttaa. Hän sanoi tekevänsä kaikkensa, jotta Ukrainassa meneillään olevat uudistukset jäisivät pysyviksi.

Presidentti lupasi työskennellä mm. sananvapauden, vapaan median ja kansalaisten tasavertaisuuden puolesta. Hän vakuutti myös ryhtyvänsä toimiin korruption kitkemiseksi sekä ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja moniarvoisen demokratian periaatteiden kunnioittamiseksi.

Jushtshenkon mukaan Ukraina odottaa saavuttavansa markkinatalousmaan aseman lähitulevaisuudessa, liittyvänsä Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi ja solmivansa vapaakauppasopimuksen EU:n kanssa kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Saman länteen suuntautuvan sanoman Jushtshenko toi esiin jo virkavalaansa vannoessaan. Toisaalta hän myös ilmoitti, että maa haluaa Venäjän-suhteidensa säilyvän läheisinä.

Jushtshenkon mukaan Venäjä säilyy Ukrainan "ikuisena strategisena kumppanina". Moskovaan hän teki myös ensimmäisen ulkomaanmatkansa maanantaina, vain päivää ennen Ranskaan lähtöään.

Strasbourgista Jushtshenko matkustaa Puolaan ja sieltä edelleen Brysseliin tapaamaan EU:n edustajia. Hän osallistuu myös Maailman talousfoorumiin Sveitsissä.

EU: Ukrainan jäsenyydestä ennenaikaista puhua EU:n komissiossa suhtaudutaan Ukrainan jäsenyyshaluihin varovaisesti. Mm. ulkoasiainkomissaari Benita Ferrero-Waldnerin mukaan toistaiseksi on liian aikaista puhua Ukrainan jäsenyydestä EU:ssa. Ferrero-Waldner sanoi tiistaina komission haluavan luotsata Ukrainan lähemmäs unionia, mutta maalla riittää hänen mukaansa vielä paljon tehtävää. - Haluamme tuoda Ukrainan lähmmäs Euroopan unionia. Muutamassa vuodessa meidän pitäisi nähdä, miten menestyksekästä se on, Ferrero Waldner sanoi ulkoasiainkomitean tapaamisessa. EU on laatinut Ukrainalle 10-kohtaisen suunnitelman muun muassa kaupan vapauttamiseksi, investointilainojen jouduttamiseksi ja yhteistyön lisäämiseksi siirtolais-, ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Reuters, YLE24