Katainen: Talousnäkymistä kerrottava avoimesti

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen vaatii hallitusta kertomaan avoimesti, mikä on maan taloustilanne vaalikauden lopussa. Hän peräänkuuluttaa myös avointa keskustelua ulkopoliittisista asioista, joista on aidosti erimielisyyttä.

Kotimaa

Kataisen mukaan hallituksen kyvyttömyys pitää työllisyyslupauksensa vaikuttaa merkittävästi vaalikauden lopun talouskehitykseen, hyvinvointipalvelujen rahoittamiseen ja budjetteihin.

- Jotta kunnat, yritykset ja tavalliset suomalaiset osaavat varautua tähän, hallituksen on syytä kertoa, miten se aikoo tasapainottaa talouden, hän sanoi puoluevaltuustossa Helsingissä tänään.

Kataisen mukaan nyt on viimeistään ryhdyttävä muun muassa Brunilan työryhmässä ehdotettuihin uudistuksiin tai edessä on leikkauksia tai velanottoa.

"Liittoutumattomuuslinjaus herättää ihmettelyä" Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan Suomessa on voitava avoimesti keskustella ulkopolitiikassa asioista, joista on aidosti erimielisyyttä.

Katainen näkee merkkejä siitä, että maan johtoakin jakava kysymys rauhanturvalaista ja EU:n nopean toiminnan joukkojen mandaatista halutaan lykätä yli presidentinvaalien. Presidentillä ja osalla ministereistä on ollut erimielisyyttä siitä, tarvitaanko EU:n nopean toiminnan joukkojen lähettämiselle YK:n valtuutus.

Toinen erimielisyyden aihe on Suomen liittoutumattomuus. Hallituksen liittoutumattomuuslinjaus herättää Kataisen mukaan maailmalla ihmettelyä.

- Liittoutumattomuus, jolla ei ole käytännössä ole enää sisältöä sen jälkeen, kun olemme sitoutuneet nopean toiminnan joukkoihin ja EU:n solidaarisuuslausekkeeseen, on aihe, josta Suomi joutuu enempi selittelemään.

Lähteet: STT