August Strindbergin maalauksia esillä Lontoossa

Ruotsalaisen näytelmäkirjailijan August Strindbergin maalauksia ja valokuvia esittelevä näyttely avattiin torstaina Lontoon Tate Modern -galleriassa.

Strindberg (1849 - 1912) maalasi ja kuvasi pääasiallisesti kriisiensä aikana, jolloin hän oli väsynyt kirjoittamiseen.

Työt ovat suurimmaksi osaksi maisemia ja meriaiheita hänen kotikaupunkinsa Tukholman ympäristöstä. Näyttelyssä on esillä kaikkiaan 90 Strindbergin työtä.

Strindberg uskoi, että sattumalla on suuri rooli maalausten synnyssä. Ajatus oli melko radikaali hänen aikaansa, mutta siitä tuli myöhemmin ekspressionistien ja surrealistien johtoajatus.

Näyttely on avoinna toukokuun 15. päivään saakka.