Ruokaa vessassa säilyttäneille ravintoloitsijoille sakot

Kaksi turkulaisen kiinalaisravintolan omistajaa on saanut sakkoja terveyden vaarantamisesta. Molemmat saivat 30 päiväsakkoa. Toiselle maksettavaa kertyi 750 euroa ja toiselle 600 euroa.

Kotimaa

Ravintolaa oli epäilty myös roskisruoan tarjoamisesta. Raaka-aineiden hankkimista biojäteastiasta ei pystytty kuitenkaan näyttämään toteen.

Sakot tulivat muun muassa ruuan puutteellisesta säilytyksestä. Ravintoloitsijat olivat pitäneet ruokaa sähköpääkeskuksen ja vessan lattialla ja muillakin lattioilla avonaisissa tiloissa. Esimerkiksi lihaa ja kanaa oli säilytetty myös avatuissa astioissa pöydällä, koska kylmätiloja oli liian vähän.

Lisäksi ravintolan saniteettitiloissa ei ollut saippuaa eikä kertakäyttöpyyhkeitä, ja roskakorit puuttuivat.

Ravintoloitsijat kiistivät heitä vastaan nostetut syytteet.

Lähteet: STT