1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Ulvilan löytö Suomen suurin keskiaikainen rahakätkö

Ulvilan kivikirkon vierestä löydetty aarre on varmistunut Suomen suurimmaksi keskiaikaiseksi rahakätköksi. Viime lokakuussa tinakannusta löytynyt nahkainen rahapussi on tyhjennetty Kansallismuseon konservatointilaitoksella. Tutkijat poimivat pussista yhteensä 1 474 kolikkoa, jotka ovat peräisin 1300- ja 1400-luvuilta.

Suurin osa rahoista on ruotsalaisia, mutta joukossa on kolikkoja myös Tallinnasta, Norjasta, Tartosta ja Hampurista.

Löydön tutkimuksesta päävastuu on nelihenkisellä työryhmällä, jonka koordinaattorina työskentelee konservointilaitoksen tutkija Leena Tomanperä.

Jokaisen rahan paikka dokumentoitiin rahapussin purkamisen yhteydessä. Sivumitaltaan 28-senttisestä jännelangalla ommellusta nahkapussista löytyi myös virtsarakosta tehdyn pienen pussin osia.

Tomanperän mukaan rakkopusseja käytettiin keskiajalla yleisesti säilytyspusseina.

Ulvilan kirkon salaojitustyön yhteydessä kaivettiin ylös tinatuoppi, nahkapussi ja rahoja. Niiden alta löytyi luita, joita epäiltiin ensin lapsen luiksi.

Tinaesine, jonka sisällä aarre oli, on tavallinen keskiaikainen Hansaliiton ajan tinakannu, joita on säilynyt paljon.

Kätkön löytyminen Ulvilasta ei ihmetytä tutkijoita, sillä paikkakunta oli yksi keskiajan kuudesta suomalaiskaupungista.

STT, RUT