YK perää täyskieltoa ihmiskloonaukselle

YK:n yleiskokous patistaa hallituksia kieltämään kaikenlaisen ihmisiin liittyvän kloonauksen.

Ulkomaat

Kiellon piiriin kuuluu myös lääketieteelliseen tutkimukseen liittyvä kantasolujen kloonaaminen.

Asiasta on väännetty YK:ssa kättä pitkään ja hartaasti. Täyskielto meni lopulta läpi äänin 84 - 34. Peräti 37 maata pidättäytyi äänestyksestä. Useat julistusta vastaan äänestäneet maat sallisivat kloonauksen lääketieteen tarkoituksiin. Vastaan äänestivät mm. Suomi ja muut Pohjoismaat.

Kloonaustutkimuksen kieltoa pidetään Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin hallinnon symbolisena voittona. Yhdysvallat ei tukenut kloonaustutkimuksen kieltoa julkisesti, mutta maan aborttia vastustavat ryhmät olivat toimineet kulissien takana kloonaustutkimuksen täyskiellon aikaansaamiseksi.

Kloonaustutkimuksen on uskottu tuovan hoitokeinoja moniin sairauksiin, kuten syöpään, Alzheimerin tautiin, diabetekseen ja selkäydinvammoihin. Lääketieteellisellä kloonaustutkimuksella voitaisiin auttaa arviolta sataa miljoonaa ihmistä.

Reuters, YLE24 Lisää YK:n sivuilla (siirryt toiseen palveluun)