1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Tähtien maksimikoosta uutta tietoa

Suurimmat tähdet voivat kasvaa massaltaan korkeintaan 150 kertaa oman Aurinkomme kokoisiksi, kertoo tuore amerikkalaistutkimus.

Tähän asti suurimpien tähtien on uskottu olevan massaltaan jopa tuhansia kertoja Auringon kokoisia.

Aiemmin havaitut valtavan suuret tähdet muodostuvat kuitenkin uusimpien tietojen mukaan useista yhteensulautuneista tähdistä. Esimerkiksi R136:na tunnettu tähti onkin tuhansien tähtien sulautuma.

Asiasta kertoi Baltimoren avaruustutkimusinstituutin tutkija Donald Figer, joka on tarkkaillut avaruuskaukoputki Hubblen avulla seitsemän vuoden ajan tiheää Jousimiehen tähtikuviota, josta voisi odottaa löytyvän suuria tähtiä. Tutkijoiden havaitsema suurin tähti oli 130-kertainen Aurinkoon nähden.

Figer myöntää, että tutkimustulokset, jotka julkaistaan torstaina Nature-tiedelehdessä, voitaisiin varmistaa täysin vain tutkimalla maailmankaikkeuden kaikki tähdet, mikä ei ole mahdollista.

Mikäli jatkotutkimukset tukevat Figerin havaintoja, niillä voi olla merkittäviä vaikutuksia käsitykseen maailmankaikkeuden rakenteesta. Kyseenalaiseksi joutuu esimerkiksi olettamus, että tähtien enimmäiskoko ja niiden raskaiden aineiden - esimerkiksi raudan - pitoisuudet liittyisivät toisiinsa.

Figer on saanut Yhdysvaltain avaruushallinnolta Nasalta apurahan tutkimuksensa jatkamiseen. Hänelle tullee kiire, sillä Hubblen toiminta ei näillä näkymin jatku enää pitkään.

Tähtien vähimmäiskoko, kymmenesosa Auringosta, on ollut selvillä jo aiemmin.

AFP, BBC, STT