Honkasalon lapsikuvaus voitti Tampereen lyhytelokuvajuhlilla

Tampereen lyhytelokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand Prix'n on saanut norjalainen Pjotr Sapegin elokuvallaan Gjennom mine tykke briller ( Paksujen silmälasieni läpi).

kulttuuri

Tuomaristo kuvaa "ihmisluontoa runollisella ja rakastavalla tavalla kuvaavaa" savianimaatiota "taitavaksi ja mielikuvitukselliseksi, humaaniksi taideteokseksi."

Kansainvälisen kilpailun parhaan fiktion palkinnon sai korealainen Hye-Jung Umin elokuvastaan Jeul-Geo-Wun Wori-Jib ( Oma koti kullan kallis). Parhaan animaation palkinnon puolestaan sai kanadalainen Cris Landreth Oscar-palkitulla animaatiollaan Ryan, ja parhaan dokumentin tunnustus suotiin irlantilaiselle Ken Wardropille filmistä Undressing my mother (Riisun äitini). Kansainvälisessä kilpailussa oli mukana 78 lyhytelokuvaa 35:stä eri maasta. Honkasalon Tshetshenia-elokuva palkittiin jälleen Kotimaisessa kilpailusarjassa Tampereella oli 37 elokuvaa. Alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa pääpalkinnon sai Mika Taanilan Optinen ääni. Pitkien elokuvien sarjan voitto meni Pirjo Honkasalolle ja hänen kansainvälisestikin menestyneelle elokuvalleen Melancholian 3 huonetta. Elokuva kertoo lasten kohtalosta Tshetshenian sodan jaloissa. Teos on aiemmin palkittu muun muassa Venetsian filmifestivaaleilla sekä niin Maarianhaminan, Zagrebin, Kööpenhaminan kuin Amsterdaminkin dokumenttielokuvafestivaaleilla. Elokuva on myös saanut dokumenttien Jussi-patsaan. Jaossa monia eri palkintoja Tampereen lyhytelokuvajuhlien rahallisesti suurin tunnustus, Suomen elokuvasäätiön Risto Jarva -palkinto annettiin Mervi Junkkosen filmille Hiljainen tila. Palkinnon arvo on 10 000 euroa. Juhlilla jaettiin myös muun muassa kaksi yleisöpalkintoa. Kansainvälisessä kilpailussa yleisön mieleen oli Jonas Geirnaertin Flatlife. Kotimaisessa kilvassa palkittiin Mika Lehtisen Arvon veli. Tapahtuman järjestäjien mukaan yleisön suosikkeja olivat tänä vuonna etenkin elävää musiikkia ja liikkuvaa kuvaa yhdistävät näytökset kuten Cleaning Womenin säestämä mykkäelokuvaklassikko Panssarilaiva Potemkin. Myös Kuuba-sarja ja Barry Purvesin näytökset houkuttelivat väkeä. Tampereella esitettiin yli 600 elokuvaa kymmenistä eri maista. 35. kertaa järjestetyillä elokuvajuhlilla oli akkreditoituja vieraita enemmän kuin aiemmin. Yli 800 vieraasta ulkomaisia oli vajaat 200. Juhlat alkoivat keskiviikkona ja päättyivät sunnuntaina. YLE24 Tampereen lyhytelokuvajuhlien kotisivut (siirryt toiseen palveluun)