1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Suklaan koti on päiväntasaajalla

Suklaa on ennen muuta länsimaalaisten herkku, mutta raaka-aine tulee elintasokuilun vastareunalta. Köyhien maiden kaakaoviljelmät ovat pieniä perhetiloja, joilla työskentelee myös paljon lapsia. Suoranaista lapsiorjuutta kaakaoviljelmiltä sen sijaan on ilmeisesti kyetty kitkemään.

Valtaosa suklaasta valmistetaan länsimaissa, ja täällä se myös syödään, mutta suklaan raaka-ainetta täällä ei kyetä kasvattamaan. Kaakaopuut viihtyvät ainoastaan päiväntasaajan tropiikissa. Varsinainen viljelyalue ulottuu päiväntasaajalta vain joitakin satoja kilometrejä pohjoiseen ja saman verran etelään.

Jos pitäisi arvata, mistä viimeksi ostamasi suklaapatukan raaka-aine oli kotoisin, paras veikkaus olisi Norsunluurannikko. Länsi-Eurooppaan tuotavista kaakaopavuista 90 prosenttia on Länsi-Afrikasta, ennen muuta juuri Norsunluurannikolta.

Maailman vuotuisesta kaakaontuotannosta - kolmesta miljoonasta tonnista - Norsunluurannikon osuus on noin 40 prosenttia ja koko Länsi-Afrikan noin 70 prosenttia. Loppu tulee Etelä-Amerikasta, jossa suurin tuottajamaa on Brasilia, sekä muun muassa Malesiasta ja Indonesiasta.

Länsi-Afrikan maille kaakao on tärkein tulonlähde. Norsunluurannikolla osuus vientituloista on hieman alle 30 prosenttia ja toiseksi suurimmassa tuottajamaassa Ghanassa kolmannes. Ghanassa tuotanto on useiden vuosikymmenten taantuman jälkeen saavuttanut 1960-luvun huippulukemat.

Kaakaolla ei rikastu

Norsunluurannikon viime vuosien levottomuuksien vuoksi on vaikea arvioida kaakaon maailmanmarkkinahintojen vaikutusta talouskehitykseen. Norsunluurannikolla se on miinusmerkkinen.

Rauhallinen Ghana kaakao-, kulta- ja puutavaravienteineen sen sijaan on hyvä esimerkki maasta, joka siirtomaa-aikojen jäljiltä on edelleen ennen muuta länsimaiden tarvitsemien raaka-aineiden tuottaja.

Suklaayhtiöt ovat sitoutuneet varmistamaan, etteivät ne seuraavasta satokaudesta alkaen osta kaakaota, jota kasvatettaessa on kohdeltu lapsia väärin, saati sitten orjuutettu heitä.

Arvostelijat kuitenkin huomauttavat, että paljonpa siitä on köyhyyteen apua, kun teollisuus ei ole valmis takaamaan kaakaopavuille minimihintaa eivätkä länsimaat ole valmiit laskemaan puoli- ja täysjalosteiden tuontitulleja.

Raaka-aineiden reaalihinnat romahtivat 1970 - 2000-luvuilla miltei kolmannekseen, kaakaon hinta muiden mukana. Nyt 2000-luvulla suunta on kääntynyt, mutta syynä ovat olleet lähinnä perättäiset huonon sadon vuodet. Ja vaikka hinta on kaksinkertaistunut korkeimmilleen 15 vuoteen, se on edelleen vain puolet vuoden 1977 tasosta. Tuontitulleja esimerkiksi EU perii kaakaopavuilta vain puolesta prosentista prosenttiin, mutta kaakaovoin ja muiden vähänkään jalostettujen tuotteiden tullit ovat 8,5:sta lähes 18 prosenttiin. Reilun kaupan liike on 1980-luvulta tehnyt pientä muutosta kaakao- ja muuhun raaka-ainekauppaan. Periaatteena on maksaa tuottajalle hinta, jolla tämä pystyy elättämään perheensä ja panostamaan tulevaisuuteen. Samalla valvotaan muun muassa, ettei viljelmillä ole lapsityöläisiä. Anniina Wallius, YLE24 (siirryt toiseen palveluun) >>> Mikä on todellista suklaata? >>> Intiaanien lemmenjuomasta suurteollisuudeksi

Tuottajahinnan nousu paras apu?

Viime aikojen havainnot kertovat lapsiorjuuden vähentyneen, joskin sitä on vaikea todentaa, ja aivan vastakkaisiakin näkemyksiä on esitetty. Tilannetta on saattanut parantaa 1990-luvun lopulla aloitettu yhteistoiminta YK- ja muiden järjestöjen, hallitusten, viljelijöiden ja suklaateollisuuden kesken.

Yhteistyön sateenvarjon alla on useita kehitysohjelmia, jotka tähtäävät alan vastuulliseen ja kestävään kehitykseen ja siten viljelijöiden taloudellisten ja sosiaalisten olojen kohenemiseen.

Käytännössä asiaa on ajettu muun muassa perustamalla kenttäkouluja, joissa viljelijöille opetetaan esimerkiksi biologista tuholaistorjuntaa ja maaperän ravinteiden suojelemista viljelemällä kaakaon ohessa muitakin kasveja.

YK:n työjärjestö ILO johtaa ohjelmaa, joka pyrkii paitsi poistamaan lapsiorjuuden, niin myös parantamaan muidenkin lasten asemaa, sekä työoloja että mahdollisuutta koulutukseen. Useissa Ghanan ja Norsunluurannikon maatalousyhteisöissä jo kokeiltu valvontajärjestelmä on määrä ottaa kattavasti käyttöön ensi heinäkuun alusta.

Vaikka Ghanan bruttokansantuote kansalaista kohden on kaksinkertainen Länsi-Afrikan köyhimpiin valtioihin verrattuna ja arvio viime vuoden talouskasvusta on viiden prosentin luokkaa, Ghanakin kuuluu maailman köyhimpien ja velkaantuneimpien maiden joukkoon.

Toissa vuoden tilastossa Ghanan bruttokansantuote kansalaista kohden oli runsaat 2 200 dollaria, kun Suomen vastaava luku oli 27 300 dollaria. Lähes 80 prosenttia ghanalaisista elää alle kahdella eurolla päivässä ja liki 40 prosenttia on suoranaisen köyhyysrajan alapuolella. Neljännes alle viisivuotiaista lapsista on aliravittuja.

Elanto vaatii myös lasten panosta Länsi-Afrikan kaakao kasvaa pienviljelmillä. Niitä on arviolta puolitoista miljoonaa, ja keskikoko on vain muutamia hehtaareja. Tuotolla on useimmiten elätettävä iso perhe. Niukkaa elantoa hankkivat silloin niin vanhukset kuin lapsetkin. Kansainvälisten sopimusten mukaan lasten tulisi käydä koulua 16-vuotiaiksi asti, ja työtä saisi tehdä vain joitakin tunteja päivässä koulun ohessa. Käytännössä vanhemmilla ei läheskään aina ole varaa lukukausimaksuihin, kirjoihin ja muihin koulukuluihin, ja perheen toimeentulo myös vaatii lasten työpanosta. Pahimmillaan lapset raatavat plantaaseilla orjina. YK:n lastenapujärjestön Unicefin mukaan Länsi-Afrikan rajojen yli myydään vuosittain 200 000 lasta, joista monet päätyvät juuri kaakao- ja kahviviljelmille. Myös monet muut tutkimukset vahvistavat tiedon lapsiorjista. Esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeriö arvioi vuoden 2000 ihmisoikeusraportissaan, että Norsunluurannikon kaakao-, kahvi- ja puuvillaviljelmillä teki orjatyötä 15 000 lasta. Useimmat lapsiorjista ovat 12 - 16-vuotiaita, mutta nuorimmat ovat alle kymmenen vuoden ikäisiä. Vanhemmille annetaan yleensä lupaus, että lapsi pääsee köyhyydestä kohtalaisen mukaviin työoloihin ja hyvälle palkalle, mutta plantaaseilta paenneet lapset kertovat aivan toista.

Heidän mukaansa työpäivä kestää kellon ympäri, eikä taukoja juuri tunneta. Ruokaa lapset saavat niukalti, ja yöt heidän on vietettävä lukkojen takana. Pakenemista yrittävät hakataan, eikä väkivalta muutoinkaan ole epätavallista.