Tutkimus: Uudet EU-maat sähköistyvät vauhdilla

Uusien EU-maiden julkishallinnon sähköistyminen on ollut odotettua nopeampaa, kertoo EU:n komission tuore tutkimus. Tutkimuksessa arvioitiin sähköisten palveluiden kehittyneisyyttä ja saatavuutta koko EU:n alueella.

Ulkomaat

Tutkimuksen mukaan sähköisten palveluiden saatavuus uusissa jäsenmaissa on samalla tasolla kuin unionin alueella keskimäärin kaksi vuotta sitten. Nopeinta kehitys on ollut Virossa.

Koko EU:n alueella noin puolet julkishallinnon palveluista on saatavana sähköisessä muodossa. Lisäksi yli 90 prosenttia EU-maiden julkisen sektorin palveluntarjoajista on kehittänyt sähköisiä verkkopalveluitaan. Tutkimus arvioi sähköisten palveluiden kehittyneisyyttä ja yleistä saatavuutta EU:n alueella sekä Norjassa, Islannissa ja Sveitsissä vuonna 2004. Ruotsi sijoittui kärkeen niin palveluiden kehittyneisyydessä kuin saatavuudessa. Suomi oli puolestaan kolmas palveluiden saatavuudessa ja viides kehittyneisyydessä. Voimakkainta sähköisten palveluiden kehitys oli viime vuonna EU-maista Saksassa, Italiassa ja Isossa-Britanniassa. EU:n komission Capgemini-konsulttiyhtiöllä teettämä tutkimus kartoitti 14 000 verkkopalvelua 28 maassa vuoden 2004 aikana.

Vuosittain toteutettava tutkimus on osa EU:n hanketta, jonka tavoitteena on tuoda yhteiskunnan palvelut kaikkien eurooppalaisten ulottuville.

Lähteet: YLE24