H.C. Andersenin syntymästä 200 vuotta

Lauantaina vietetään tanskalaisen kirjailijan ja runoilijan Hans Christian Andersenin syntymän 200-vuotisjuhlaa. Hänet tunnetaan erityisesti saduistaan, joista on tullut osa eurooppalaista kulttuuriperintöä.

kulttuuri

Tanskassa H.C. Andersenin syntymäpäivää on juhlittu näyttävin menoin. Tänä vuonna Andresenin kunniaksi järjestetään noin 3 000 tapahtumaa ympäri maailmaa. H.C. Andersen kirjoitti yli 150 satua. Hänen tunnetuimpia satujaan ovat muun muassa Ruma ankanpoikanen, Keisarin uudet vaatteet, Pieni tulitikkutyttö ja Pieni merenneito. Surullisen loppunsa takia jotkut saduista eivät amerikkalaisen satututkijan Bruno Bettelheimin tulkinnan mukaan ole aitoja satuja, koska ne eivät välitä sadun lopulle ominaista lohdun tuntua. Bettelheimin mielestä ne ovat kauniita, mutta äärimmäisen surullisia kertomuksia. - Surullisen lopun satuja on helppo poimia liki tukuittain Andersenin tuotannosta, sanoo taiteen sekä filosofian tohtori Sisko Ylimartimo. Hän on kirjoittanut vastikään ilmestyneen teoksen Satujen elämää, elämän satuja, jossa tarkastellaan H.C. Andersenin elämää, tuotantoa ja perintöä. Surullisen lopun saduista esimerrkinä käytetään usein Pientä tulitikkutyttöä: "Mutta aamulla istui nurkassa talon seinustalla pieni punaposkinen tyttö hymy huulilla - kuolleena, paleltuneena vanhan vuoden viimeisenä iltana. Uudenvuoden aamu valkeni pienelle vainajalle, joka istui tulitikkuja helmassaan. Yksi nippu oli miltei loppuun poltettu. - Hän on koettanut lämmitellä, sanoivat ihmiset. Mutta kukaan ei tiennyt, mitä ihanuuksia hän oli nähnyt ja missä loistossa hän ja vanha mummo olivat astuneet uudenvuoden iloon." - Ilman selittävää loppua Pieni tulitikkutyttö -satu olisi hyvin avoimeksi jäävä, hyvin moderni satu, Ylimartimo sanoo. - Mutta sen lisäksi, että saduissa on ajaton, vuosisadasta toiseen kestävä universaali taso, kirjoittaja on aina aikansa lapsi. Andersenin aika - ja kirjoittajan oma asennekin ehkä - vaati sitä, että piti selittää kuinka tyttö pääsi taivaaseen kuoltuaan. Toinen aikaan sidottu seikka on se, että tuohon aikaan kuolema kuului kirjallisuuden keskeisiin teemoihin. - Romantiikan ajan maailmankuvaan sitoutunut viktoriaaninen kirjallisuus vuosien 1840 ja 1910 välillä suosi kuolevia lapsia ja kuolemankuvauksia ylipäätään, Ylimartimo toteaa. Elämä on kaunein satu Hans Christian Andersen syntyi Odensessa Tanskassa 2. huhtikuuta vuonna 1805. Hänen isänsä oli sairaalloinen, kirjallisuudesta kiinnostunut suutari, äitinsä alkoholisoitunut pesijätär. Isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1816 poika lopetti koulunkäynnin ja istui kotona leikkien pienellä teatterillaan. Nuorukainen halusi laulajaksi, tanssijaksi ja näyttelijäksi. Niinpä hän lähti Kööpenhaminaan vuonna 1819. Hän pääsi Kuninkaalliseen teatteriin, mutta ei menestynyt siellä. Sen sijaan yksityiset tukijat auttoivat häntä suorittamaan ylioppilastutkinnon vuonna 1828. Andersen kirjoitti jo kouluaikanaan runoja. Esikoisteos ilmestyi 1829, mutta läpimurto kirjailijana tapahtui 1834 romaanilla Improvisatoren. Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen satu. Vuoteen 1872 mennessä Andersenin lasketaan kirjoittaneen 156 kertomusta ja satua. Andersen sanoi satujensa olevan paras avain elämään. Hän myös kirjoitti, että elämä on kaunein satu. Jo elinaikanaan palkittu ja juhlittu kirjailija kuoli 4. elokuuta vuonna 1875 kotonaan Rolighedissa lähellä Kööpenhaminaa. STT, YLE24 H.C. Andersenin henkilöhistoriaa (siirryt toiseen palveluun)