1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Runo on sentään runo

- Ajattelen ain uuren runokirja ääres, et nämä o varma hyvi runoi. Runoilija joko kaataa taik vahvistaa tämä ajatukse, kertoo runoilija Heli Laaksonen tavastaan tarttua vieraaseen runokirjaan.

- Ko alotan runokokoelman, luven sen ens kiiruust alust loppu saak, yhrelt istumalt. Tekee miäli hahmottaa kokonaisuutenas runoilijan tyyli ja aihepiirit ja mailmankuva. Sit luven runot läpi uurestas, hittaste. Sen jälkke lukke viäl mont kertta uurestas niit runoi, mist kovast tykkäs taik niit, mist ei saanu otet. Olen aika sinnikäs yrittämä ymmärtämist, mut en loppumattomast jaks käsittämättömyyt.

Helmikuun Runoraadissa TV1:ssä näyttelijä Leea Klemola tuskaili varsinaisen ohjelman jo loputtua, että moni nykyruno on vaikeatajuinen. -Just sen takia runous on epäsuosittua! Runoilijat horisee mitä sattuu ja kuvittaa runojaan kultturellisilla viittauksilla, ja itse asia jää piiloon, Klemola valitti. Hän ei ole yksin mielipiteineen. Jo pikainen kysely paljastaa, että monet arvelevat nykyrunouden olevan usein niin hankalaa, ettei siitä saa tolkkua ilman syvällistä harrastuneisuutta tai perehtymistä antiikin mytologioihin. Myös runoilija Laaksonen karttaa kovin korkealentoista runoutta: - Liialline abstraktius runos puistattaa munt, en saa oikke mittä irti runost, misä o "yön salainen geometria" taik "viiltävän optiikan seurustelukappale", sanoo Laaksonen. Julkkikset, murteet ja opettajat runon asialla Hyvä runo on elämys, Eino Leinoa lainaten hyvä "runo on sentään runo". Mutta runous voi olla myös hyödyksi. The Scotsman -lehti nimittäin uutisoi huhtikuun alussa, että runouden lukeminen kehittää aivoja enemmän kuin esimerkiksi romaanien lukeminen. Tutkimusten mukaan myös runojen kuuntelu aktivoi aivoja tehokkaasti. Millaisin keinoin sitten voisi madaltaa kynnystä käydä kiinni runokirjaan? Ainakin Heli Laaksonen on löytänyt hyvän reseptin: murteella kirjoitetut, arjen huomioista lähtevät runot, joissa ei karteta naurua eikä itkua. Laaksosen runot ovatkin saaneet Suomesta kymmeniä tuhansia ystäviä. Myös TV:n Runoraati tekee parhaansa houkutellakseen ihmisiä runojen pariin. Kerran kuussa esitettävässä ohjelmassa suomalaiset runoilijat esittävät omia runojaan. Sen jälkeen julkkisraati keskustelee runoista ja antaa niille pisteitä, hiukan Levyraadin tyyliin. Vaikka Runoraadissa annetaankin pisteitä, ohjelman juontaja Minna Joenniemi ei halua olla tyylipoliisi. Hänen mielestään huonokin runo voi olla hyvä, jos se saa aikaiseksi hyvän keskustelun. - Erilaiset runot vaativat erilaisen kohtaamisen. Lyhyt selkokielinen vitsikin voi olla arvokas runo, niin kuin Markku Innon runo parannuksenteosta. Siinä puhuja herää ja luulee voivansa paremmin, kunnes hän kaatuu ja lyö päänsä teepussiin.

Runouden kauppaaminen lukiolaisille ei ole läpihuutojuttu. - Useimmat oppilaat eivät itse lue runoja. Uskon kuitenkin aidosti, että kirjallisuuden lukeminen parantaa ihmisen elämänlaatua. Eikä ihmistä voi huijata niin helposti, jos hän ymmärtää erilaisia tekstejä ja tunnistaa kielenkäytön keinoja, Berg sanoo. Tunne tai oivallus tekee runosta hyvän Runoraadin vakiojäsenen Jukka Virtasen mielestä runot voi helposti jakaa hyviin ja huonoihin. - Hyvä runo on semmoinen, josta minä tykkään. Huono runo taas on sellainen, joka ei kosketa, johon ei pääse kiinni. Ei ole muita kriteerejä kuin subjektiivisuus, Virtanen sanoo. - Runo voi olla hyvä, vaikka en ymmärtäisikään sitä, jos sen kielessä rytmissä tai muussa on jotakin kiehtovaa. Hyvässä runossa on jotain salaperäistä. - Esimerkiksi Tämän runon haluaisin kuulla -radio-ohjelmassa eniten esitetyistä runoista iso osa on aika tylsiä, lapsellisia ja vanhanaikaisia, jos niitä tarkastelee kriittisesti. Niissä on kuitenkin tunnetta ja ne tuovat ihmisille muistoja, ja siksi ne ovat hyviä runoja. Tällainen ikuinen runo on esimerkiksi Eino Leinon Hymyilevä Apollo, arvioi Virtanen. Hänen mukaansa runon teho riippuu siitä, missä tilanteessa sen kuulee tai lukee. Myös yksinkertainen teksti voi panna tunteet jylläämään. - Iskelmätkin ovat helkutin hienoja runoja, vaikka ne eivät kestä kriittistä tarkastelua. Niissä tekstin merkitys on toisarvoinen, kokonaisuus ja tunne ratkaisevat. Myös äidinkielenopettaja Berg pitää esimerkiksi rocklyriikkaa runoutena. Perinteisistä taiderunoista eli nimenomaan runoina julkaistuista teksteistä hän etsii etenkin mahdollisuutta oivallukseen. Hänen mielestään taitava runo ei paljasta heti kaikkea, vaan jättää lukijan ajatuksille tilaa. Maarit Bergin kanssa samoilla linjoilla on Heli Laaksonenkin: - Erityisest jos runo on yllätyksetön, liikka selittävä ja lattana, nii tuntuu, ettei see sit enä runo olekka. Anna Simojoki, YLE24 (siirryt toiseen palveluun) >>> Heli Laaksosen murrerunous riemastuttaa lukijoita >>> Jukka Virtanen nauttii Runoraadista >>> Runo aukeaa vähilläkin välineillä

Runojen ymmärtämiseen voi myös tarjota työkaluja. Tallaista työtä tekee muun muassa äidinkielenopettaja Maarit Berg Tikkurilan lukiosta. Runoja voi lähestyä muun muassa etsimällä niistä rinnakkaisuuksia ja vastakohtaisuuksia tai miettimällä runojen kielikuvia.