1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Pariisissa tuhoisa hotellipalo

Pariisissa ainakin 20 ihmistä on kuollut ja yli 50 loukkaantunut hotellissa syttyneessä tulipalossa. Viranomaisten mukaan puolet surmansa saaneista oli lapsia. Useiden loukkaantuneiden tila on vakava, kertoo palolaitoksen edustaja.

Ulkomaat

Palo syttyi varhain perjantaiaamuna Paris-Opéra-hotellissa Pariisin keskustassa. Hotelli sijaitsee keskustan turistialueella aivan suuren tavaratalon Galeries Lafayettén naapurissa.

Palolaitoksen edustajan mukaan uhrien määrä saattaa vielä kasvaa. Osa ihmisistä joutui hyppäämään kuusikerroksisen hotellin ikkunoista paetessaan liekkejä.

Palon syystä tai uhrien kansalaisuudesta ei ole vielä tietoja. Yleisradion kirjeenvaihtajan Raine Tiessalon mukaan suurin osa hotellin asukkaista oli afrikkalaissyntyisiä köyhiä, jotka oli sijoitettu hotelliin väliaikaismajoitukseen. Rakennuksessa asui myös muutamia turisteja.

Palo syttyi ilmeisesti hotellin ensimmäisessä tai toisessa kerroksessa. Poliisin mukaan mikään ei viittaa tuhopolttoon, mutta tutkinta on yhä kesken.

Palopaikalla oli parhaimmillaan kymmeniä palo-autoja ja satoja palomiehiä. Tulipalo on saatu hallintaan, mutta jälkisammutustyöt jatkuivat perjantaina aamupäivällä.

Lähteet: YLE24, AFP, DPA, BBC