Turun taidemuseon teokset konservoitiin sponsorirahalla

Remontoitu Turun taidemuseo avaa ovensa yleisölle perjantaina. Museo oli suljettuna yli kuusi vuotta pahojen kosteusvaurioiden takia. Rakennuksen remontin aikana Turun taidemuseo on myös konservoinut lähes 30 taideteostaan.

kulttuuri

Uutta asiassa on se, että rahat taideteosten konservointiin saatiin sponsoreilta.

- Käsittääkseni tällaista ei aikaisemmin ole tehty Suomessa. Saimme kunnostettua lähes kolmekymmentä teosta, jotka olivat kärsineet erilaisia vaurioita vuosikymmenten aikana, kertoo museonjohtaja Maija Koskinen.

Taideteoksen konservointi maksoi sponsorille tuhannesta kolmeentuhanteen euroon riipuen siitä kuinka pahoja vaurioita teos oli kärsinyt. Turun taidemuseo oli tehnyt listan kunnostusta vaativista taideteoksista. Sponsorit saivat valita listalta ne teokset joiden konservoinnin he halusivat rahoittaa

Mitä hyötyä yritys saa siitä, että se luovuttaa taideteoksen kunnostukseen rahaa?

- Ensinnäkin he tulevat näkemään sponsoroimansa teoksen Turun taidemuseon avajaisnäyttelyssä. Kyseisen teoksen yhteydessä mainitaan, mikä yritys on rahoittanut sen kunnostuksen. Yritykset ovat luonnollisesti avajaisten VIP-vieraita. Muutama yritys on järjestänyt esittelytilaisuuden, jossa on kerrottu, mitä sen sponsoroimalle teokselle on kunnostuksen yhteydessä tehty. Nänä tilaisuudet ovat kiinnostaneet hyvin paljon yritysten henkilökuntaa ja asiakkaita, toteaa Turun taidemuseon johtaja Maija Koskinen.

Turun taidemuseon avajaisnäyttely esittelee museon oman kokoelman teoksia. Näyttely avautuu perjantaina.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset